YLIMÄÄRÄINEN KOKOUS 21.08.2010
Paikka: Riihimäen ABC, kokouskabinetti, Kinturintie 2, 11120 Riihimäki
Aika: lauantai 21.08.2010 klo 10.00
Ennen kokouksen alkua tarkastetaan kokousedustajien äänioikeus ja valtakirjat, jotka tulisi toimittaa paikalle 15 min ennen kokouksen alkua.
ESITYSLISTA
1. Kokouksen avaus
2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina
3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. Hyväksytään kokouksen esityslista
5. Esitys rodun PEVISA ohjelmaksi 1.1.2012 alkaen.
Esitetään rodun PEVISAN ohjelman jatkamista nykyisenlaisena. Pentujen rekisteröintiin vaaditut kriteerit ovat: Pentujen vanhemmista on oltava astutushetkellä voimassa oleva 1. virallinen polvitutkimuslausunto; koiran oltava tutkimushetkellä täyttänyt 12 kk 2. virallinen silmätutkimuslausunto; lausunto on voimassa 6 kk. Jalostuksesta poissulkevat silmäsairaudet ovat: linssiluksaatio (LL), linssiluksaatio epäilyttävä, PRA, PHTVL/ PHPV asteet 2-6, perinnöllinen katarakta 3. Koiralla saa pentujen rekisteröintihetkellä olla korkeintaan 20 jälkeläistä Suomessa. Viimeinen sallittu pentue voidaan kuitenkin rekisteröidä kokonaisuudessaan.
6. Esitys rodun jalostuksentavoiteohjelmaksi 1.1.2012 alkaen. Esitys on luettavissa 9.8.2010 alkaen yhdistyksen sivuilta osoitteesta www.lancashireheeler.fi
7. Valitaan Suomen Lancashire Heeler-yhdistys ry:n kokous edustaja ja hänelle varamies Suomen Kennelliito ry:n 21.11.2010 järjestämään yleiskokoukseen.
8. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat, sekä muut esille tulevat asiat, joista voidaan keskustella, mutta ei päättää
YLIMÄÄRÄINEN KOKOUS 11.04.2010
Puutteellisesta tilinpäätöksestä sekä virheellisestä tehdystä tuloslaskelmasta johtuen järjestää yhdistys ylimääräisen kokouksen, jossa käsitellään vuoden 2009 korjattu kirjanpito, tilinpäätös sekä tuloslaskelma.
SUOMEN LANCASHIRE HEELER YHDISTYS RY:N YLIMÄÄRÄINEN KOKOUS
Paikka: Vanton ratsutila, Vantontie 68, 21120 Raisio
Vantontie 68, 21120 Raisio, aja auto ison hallirakennuksen puoleista reittiä, ei talon pihalle.
Ajo-ohje Raision/Turun suunnasta: Aja Ohikulkutien päähän ja käänny vasemmalle: Viheriäinen - Neste. Aja muutama sata metriä, ja käänny ensimmäisestä risteyksestä oikealle Vantontielle, kyltti Neste - Lietsala. Aja, kunnes tien oikealla puolella alkaa omenatarha. Hallin pihalle menevä tie menee omenatarhojen jälkeen, juuri ennen kuin metsä taas alkaa. Pysäköintipaikkoja hallin ja tallin edessä, myös hallin reunaan saa parkkeerata.
Aika: sunnuntai 11.04.2010 klo 15.00
Ennen kokouksen alkua tarkastetaan kokousedustajien äänioikeus ja valtakirjat, jotka tulisi toimittaa paikalle 15 min ennen kokouksen alkua.
ESITYSLISTA
HALLITUKSEN KOKOUS 03.04.2010
Vahvistettiin Miia Ridderstad vuosikirjatoimikunnan vastaavaksi. Arja Myllylä ja Eva Stadius ovat lupautuneet kirjoittamaan näyttelyarvosteluja.
Päätettiin tehdä Postin kanssa tiedotus-sopimus, jolloin posti kääntää palautuneen lehden oikeaan osoitteeseen ja ilmoittaa muuttuneesta osoitteesta yhdistykselle. Posti veloittaa 0,96€ per korjattu osoite. Lasse hoitaa sopimuksen Postin kanssa.
Hyväksyttiin jäsensihteerin kirjoittama yhdistyksen esittelylehtinen pienin muutoksin.
Nimettiin DLA-työryhmäksi: Anna Niiranen, Eva Stadius, Marjukka Mäkinen ja Eeva Teräväinen.
Nimettiin uudeksi tarvikemyyjäksi Nina Suomalainen.
Päätettiin jalostustoimikunna toiveesta jakaa 10€, 20€ ja 30€ lahjakortit uudistettuun terveys- ja käyttäytymiskyselyyn vastanneiden kesken.
Rahastonhoitaja esitteli tilitarkastajien hyväksymän vuoden 2009 korjatun tilinpäätöksen sekä tuloslaskelman. Keskusteltiin vuoden 2009 alijäämästä ja sen syistä. Alijäämän syyksi todettiin, että yhdistyksen kulut ovat olleet suuremmat kuin tulot; jäsenmaksu ei kata yhdistyksen pakollisia menoja. Todettiin, että jäsenmaksua ei ole korotettu useampaan vuoteen (on ollut sama ainakin vuodesta 2004 lähtien), mutta yhdistyksen menot kasvavat kuitenkin vuosittain, mm. SSKY jäsenmaksu, muut jäsenmaksut, lehden painatuskulut, pankki- ja postituskulut, yms. Tämä täytyy ottaa huomioon tulevina vuosina. Lisäksi vuoden 2009 taloutta ovat rasittaneet muutama suurempi lasku vuodelta 2008: mejä-päivä 585€ sekä terveys-ja jalostuspäivän lasku 350,40€.
Käytiin läpi sihteerin vuoden alussa tekemään tulo- ja menoarviota vuodelle 2010. Todettiin, että koska kaksi edellistä vuotta ovat olleet alijäämäisiä täytyisi vuodesta 2010 saada tulokseltaan positiivinen.
Päätettiin, että pyritään pitämään terveys- ja jalostuspäivä jatkossakin jäsenistölle maksuttomana, mutta ulkopuolisilta kerätään maksu. Lisäksi pyritään jatkossakin järjestämään ko. päivässä buffet/ruokailu, joka on maksullinen ja sitä kautta kerätä buffet tuottoja.
Pyritään lisäksi järjestämään tänä vuonna muitakin tapahtumia kuin alustavasti sovitut agility ja tokopäivät, esim. käynti koirauimalassa
Lisäksi pyritään kasvattamaan tarvikemyyntituottoja siten, että tarvikemyynti olisi aina paikalla kaikissa yhdistyksen järjestämissä tilaisuuksissa./p>
Lasse järjestää match-shown kesällä Kouvolan suunnalla.
Keskusteltiin jäsenmaksun nostamisen tarpeellisuudesta ja päätettiin ehdottaa jäsenmaksun nostamista vuonna 2011 3€ eli 25€.
Koska jokaisen lehden painoerä on rajallinen päätettiin että, uusille Vuosijäsenille lähetettäisiin koko vuoden lehdet ( tietenkin sillä edellytyksellä että lehtiä on painettuna ), pennunostaja jäsenet saisivat tervetulokirjeen ja viimeksi ilmestyneen lehden.
Päätettiin syksyn ylimääräisen kokouksen päivämääräksi su 5.9 klo 12. Paikaksi päätettiin kysyä ensisijaisesti Riihimäen ABC kokouskabinettia ja mikäli se ei ole vapaa niin SKL:n koulutustilaa Lohjalla
Päätettiin järjestää toimihenkilökokous kaikille yhdistyksen toimihenkilöille. Kokousajaksi päätettiin 25.4, klo 11, Riihimäen ABC. Sihteeri lähettää kokouksesta tiedon toimihenkilöille mahdollisimman pian ja kokouskutsun myöhemmin.
Uusi päätoimittaja oli onnistunut työssään hyvin; lehti laadukas lukupaketti, jossa oli mukavasti kirjoitettuja juttuja. Lehdestä puuttui 2009 voittaja-näyttelyn tulokset, joiden tärkeydestä uusi päätoimittaja ei tiennyt. Tulokset laitetaan seuraavaan lehteen.
Vuosikirjasta päätettiin tehdä tänäkin vuonna paperinen versio. Kirjaan laitetaan näyttelytulokset, terveystaulukot sekä teemaan sopiva pieni kirjoitus. Teemaksi päätettiin geenitestaus, koska PLL-geenitestin valmistuminen oli viime vuoden kohokohtia.
Heeler-määrän kasvaessa on ilmennyt tarvetta aikuisten koirien välitykselle.
Päätettiin perustaa aikuisten koirien välitys. Välitys toimisi periaatteella, että välittäjä ottaa koirien tiedot ylös ja välittää ne aikuisia koira tiedustelleille ihmisille. Välitys ei toimi rescue-periaatteella, jolloin koira otettaisiin väliaikaisesti tarvittaessa huostaan.
Kennelliitto ei ole pyytänyt yhdistykseltä lausuntoa koskien uutta jalostusstrategiaa, mutta todettiin, että kaikki ovat sitä vapaita Kennelliitolle kommentoimaan. Eeva Teräväinen ja Anna Niiranen ovat laatineet ehdotuksen yhdistyksen lausunnoksi koskien strategiaa. Todettiin, että lausunto on hyvä ja se voidaan lähettää Kennelliittoon yhdistyksen nimissä.
Vuosikokous 13.02.2010
Vuosikokouksen pöytäkirjan löydät täältä (PDF).
Hallituksen kokous 30.01.2010
Päätettiin ottaa Taina Aura luennoimaan ”Pikkujouluihin”.
Hyväksyttiin Anni Kulmala Heeler-harrastajat lehden uudeksi päätoimittajaksi. Anni aloittaa päätoimittajana vuoden 2010 ensimmäisestä lehdestä
Päätettiin jatkaa sopimusta Musti&Mirrin kanssa sekä tiedustella parempia jäsenalennuksia
PJ ollut jälleen yhteydessä Kennelliittoon rodun FCI hyväksynnän tiimoilta. Kennelliitosta kerrottiin, että he pitävät viikolla 4 palaverin asiasta Kennelliitossa. Tämän jälkeen he mahdollisesti ottavat yhteyttä Pohjoismaiden kennelliittoihin ja tekevät jonkinlaisen yhteisen hankkeen asiasta. Kun Pohjoismaat ovat saaneet asiat käsiteltyä SKL ottaa yhteyttä FCI:hin. FCI:ssä asia etenee tai sitten ei. Kennelliiton arvio on, että käsittely vie aikaa noin 2-4 vuotta.
Todettiin, että Kennelliiton kanssa käytyjen keskustelujen perusteella kukaan ei osaa vielä edes Kennelliitossa vastata mitä vastuita, kustannuksia ja työtä rodun FCI hyväksyntä tuo tullessaan.
Päätettiin pyytää Suomen Kennelliitto ry:tä tekemään aloite sekä tarvittaessa ryhtymään vastuumaaksi, jotta lancashirenkarjakoirasta tulisi virallinen FCI:n hyväksymä rotu.
PLL geeni testi on tulossa tämän vuoden aikana myös Suomeen. Kun testi on saatavilla Suomessa alamme käyttämään sitä AHT sijasta välttääksemme AHT kanssa ilmenneet maksuepäselvyydet.
Sihteeri ollut yhteydessä jälleen PRH:een. Syksyllä jättämämme sääntömuutos edelleen työn alla/käsittelemättä. PRH:sta 26.1 saadun tiedon mukaan heillä on edelleen ruuhkaa ja muutosten käsittely aika on noin 6 kk. Muutosta voi kiirehtiä kirjallisella anomuksella, mutta hallitus ei katsonut olevan tarpeellista ja perusteita pyytää asian kiirehtimistä.
Päätettiin, että vuosikokouksessa otetaan keskustelun aiheeksi yhdistyksen mahdollinen hakeminen rotua harrastavaksi yhdistykseksi. Mikäli jäsenistö on asian kannalla, voi seuraava hallitus selvittää ja varmistaa täyttääkö yhdistyksemme rotua harrastavan yhdistyksen vaatimukset. Virallisen päätös asiasta voidaan tehdä elo-syyskuussa järjestettävässä yhdistyksen ylimääräisessä kokouksessa.
Hallituksen kokous 24.10.2010
Hyväksyttiin terveys- ja käyttäytymiskyselyn sisältö
Päätettiin, että pentuvälitykseen annettavan pentueen pennut täytyy olla virallisesti silmätarkastettu
DNA-testi linssiluksaatio geenin toteamiseksi on vihdoin käytettävissä. Testin hinta on 48€ ja mikäli näytteitä on enemmän kuin 20 kerralla on hinta 43,20€.
Keskusteltiin yhdistyksen osallistumisesta PLL DNA-testin kustannuksiin. Todettiin, että mikäli testin tulosta voitaisiin pitää virallisena ja oikeana, tulee sen tehdä eläinlääkäri. Tämä tarkoittaa, että testi hintaan tulee lisäksi eläinlääkärin palkkio sekä mahdollisesti poliklinikka maksu.
Päätettiin, että yhdistys osallistuu kustannuksiin järjestämällä yhdistyksen tilaisuuksissa joukkonäytteenottoja (esim. kasvattajapäivillä, vuosikokouksessa, leireillä…). Joukkonäytteenotoissa näytteenotto on maksuton omistajalle. Jotta myös nämä näytteet olisivat virallisia, ottaa näytteet tai sen ottamisesta vastaa ko. tilaisuuksissa eläinlääkäri.
Kennelliitosta on tullut 1.10.2009 tiedoksi jalostustieteellisen toimikunnan kokouksen pöytäkirjanote (liite 8). Otteesta selviää, että The Lancashire Heeler Club tiedustelee onko Suomen Kennelliitto halukas tekemään FCI:lle anomuksen lancashire heelereiden virallisesta hyväksymisestä. Jalostustieteellinen toimikunta tiedustelee yhdistyksemme kantaa asiaan.
Hallitus toteaa, että The Lancashire Heeler Club ei ole ollut hallitukseen yhteydessä rodun hyväksymisen puitteissa ja kuuli asiasta ensimmäisen kerran saadessaan Kennelliitolta pöytäkirjaotteen. PJ on ollut yhteydessä Kennelliittoon sekä Ruotsin Lancashire Heeler yhdistyksen puheenjohtajaan.
Kennelliitto on luvannut selvittää sekä informoida mitä velvollisuuksia, vastuita sekä työtä hakemuksen eteenpäin vieminen yhdistykseltä edellyttää. Todettiin, että tiedon saaminen on ollut sekavaa ja vastuiden + velvollisuuksien selvittäminen on vielä työn alla. Epäselvää on ja fakta tietoa ei ole vielä saatavissa miten asian vieminen vaikuttaa jalostukseen, kuten esim. mahdolliseen roturisteytykseen. Todettiin, että yhdistys ei voi antaa lausuntoa asiasta ennen kuin on saanut lisäselvyyttä vastuista, vaikutuksista ja työstä.
Päätettiin tiedustella Englannin yhdistykseltä perusteluita rodun virallistamiselle, heidän näkemystään miten tämä vaikuttaa rotuun sekä miten he toivovat meidän ajavan tätä asiaa eteenpäin.
Päätettiin luopua juhlavuoden kronikan kirjoittamisesta ja sen sijaan kyseisenä vuonna panostaa vuosikirjassa yhdistyksen historia- teemaan. Kyseiseen vuosikirjaan voidaan aikanaan kerätä valokuvia, haastatteluita sekä artikkeleita yhdistyksen historiasta.
MH-kuvaus järjestetään ensi vuonna la 19.6.2010. Kuvausta varten on saatu vahvistettua samat kuvaajat (Tarkka ja Liimatainen) sekä testinohjaaja (Kaatiala) kuin viime vuonna.
Jotta saisimme linssiluksaatiogeenitestin sisällytettyä PEVISAan ja JTO:aan, päätettiin tiedustella Kennelliitosta millaisia rutiineja tulisi huomioida testinäytteiden otossa sekä testitulosten tallentamisessa
Ylimääräinen kokous 28.06.2009
Kokouksen pöytäkirjan löydät täältä (PDF).
Hallituksen kokous 31.05.2009
Keskusteltiin yhdistyksen osallistumisesta yksittäisten koirien terveystutkimusten/näytteenottojen tutkimuskuluihin. Todettiin, että yhdistys pyrkii mahdollisuuksien mukaan jatkossakin tukemaan joukkonäytteenottoja, kuten se on tukenut tähänkin asti. Yksittäisten koirien tarkastuksia ja näytteenottoja ei tueta.
Yhdistyksen tavoitteena ja toiveena on, että kaikki kasvattajat allekirjoittaisivat yhdistyksen kasvattajasitoumuksen. Kasvattajia kannustetaan sitoumuskasvattajiksi mm. tarjoamalle heille etuisuuksia yhdistyksen puolesta. Päätettiin seuraavaa: uusien nettisivujen sitoumuskasvattajat-sivun alareunaan kasvattajien nimien alapuolelle tulee linkki muut kasvattajat. Tämän linkin taakse voi kasvattaja, joka ei ole allekirjoittanut yhdistyksen kasvattajasitoumusta, saada nimensä ja yhteystietonsa. Lehdessä olevaan kasvattaja-tauluun voi tämän vuoden saada nimensä vain sitoumuskasvattajat. Vuoden 2010- alusta perustetaan lehteen myös muut kasvattajat-taulu, johon muut kasvattajat voivat saada nimensä ja yhteystietonsa.
Lisäksi päätettiin, että nettisivujen sekä lehden sitoumuskasvattaja taulut ovat sitoumuskasvattajille vuoden 2010-alusta lähtien ilmaisia. Muille kasvattajille nettisivujen yhteystiedot ovat ilmaisia, mutta lehden ilmoitus maksaa 40€/vuosi tai 10€/lehti. Muutokset astuvat voimaan vuoden 2010 alusta.
Eeva Teräväinen esitteli uuden käyttäytymis- ja terveyskyselyn. Käyttäytymiskysely on tehty yhdessä Auli Kiminkin kanssa. Kyselyt ovat JTK:lla kommentoitavina. JTK:n hyväksymät kyselyt tulevat hallitukselle vielä luettavaksi, jonka jälkeen ovat valmiit nettisivuille laitettaviksi.
Sähköpostikokous 31.07.2009
Lancashire heelerin rotumääritelmän käännös
Suomen Kennelliiton näyttelysäännöt uudistuvat. SSKY on pyytänyt (18.6) yhdistyksen kommentteja uudistuvista näyttelysäännöistä. Uusissa näyttelysäännöissä ei löytynyt huomautettavaa.
SSKY on pyytänyt (18.6) vuoden 2011 erikoisnäyttelyn tuomaritoivomusesitykset 3.8.2009 mennessä. Sihteeri lähetti tiedustelun Englannin The Lancashire Heeler Club:n puheenjohtajalle Sarah Whybrow:lle heidän suosituksistaan heeler- tuomareista. Englannista saadusta listasta valittiin yksimielisesti tuomaritoivomukseksi vuoden 2011 erikoisnäyttelyyn Mr Tegwyn Jones.
Sähköpostikokous 11.05.2009
Lancashire heelerin rotumääritelmän käännös
Sihteeri on lähettänyt koko hallitukselle sekä jalostustoimikunnalle luettavaksi ja kommentoitavaksi SSKY:ltä 22.4.2009 saadun Kennelliiton rotumääritelmätyöryhmän tekemän uuden käännöksen heelerin rotumääritelmästä.
Käännös todettiin muilta osin olevan englanninkielistä määritelmää vastaava, lukuun ottamatta hännästä tehtyä käännöstä.
Englanninkielinen määritelmä sanoo:
”Tail.. ..., but not forming a complete ring.”
Suomenkieliseen määritelmään on käännetty:
”HÄNTÄ ….., mutta ei kierry ympyräksi.”
Lancashire heeler-nimen suomenkielinen käännös
Kennelliiton rotumääritelmä työryhmä on ilmoituksensa mukaan päättänyt, että lancashire heelerin suomenkielinen nimi on lancashirenkarjakoira. Pyydämme, että nimi säilytettäisiin alkuperäisessä muodossaan lancashire heeler.
Yhdistyksen esityksessä nimen säilyttämiseksi todettiin mm. seuraavia seikkoja:
HALLITUKSEN KOKOUS 28.3.2009
Nimettiin Julia Swann (kennel Swanndale) yhdistyksen tuomariehdokkaaksi vuoden 2010 erikoisnäyttelyyn.
Nimettiin MH-toimikunnaksi Ulla Tommila, Anna Niiranen ja Eeva Teräväinen.
Nimettiin pääkaupunkiseudun aluevastaaviksi Marjo Kullberg ja Natasha Murola.
Päätettiin, että jatkossa lähetämme myös Ruotsin sekä Englannin heeler-yhdistyksille lehden.
Päätettiin lehden englanninkielisen liitteen sisällöstä sekä että lehti toimitetaan jatkossa ilman kirjekuorta paitsi ulkomaille postitettavat lehdet, jotka sisältävät englanninkielisen liitteen.
Valittiin jäsenkortti lehden toimituksen tekemistä ehdotuksista. Kortti on vuoden toisen lehden takakannessa, joka lähetetään vain jäsenmaksun maksaneille jäsenille.
Käytiin läpi tarvikemyynnin toimintasuunnitelma ja uudet tuote-ehdotukset. Todettiin yksimielisesti, että tarvikemyyntiä hoidetaan todella hienosti.
Valmistaudutaan yhdistyksen 2012 järjestettäviin 10-vuotisjuhliin aloittamalla yhdistyksen historiikin kokoaminen Ulla Tommilan johdolla.
HALLITUKSEN KOKOUS 21.2.2009
Nimettiin rahastonhoitajaksi Jutta Mutka.
Luettiin Kennelliiton Jalostustieteelliseltä toimikunnalta tullut päätös koskien perinnöllisen kataraktan (HC) lisäämistä heelereiden PEVISA-ohjelmaan. SKL:n JTT:n päätöksen mukaan pois sulkeviin sairauksiin lisätään yhdistyksen esityksen mukaan HC. Ohjelma on voimassa 1.1.2010-31.12.2011.
Ulla Tommila ehdottanut, että vuoden toisen jäsenlehden takakannessa olisi jäsenkortti. Tutkitaan toteutus vaihtoehtoja.
Käytiin läpi leiritoimikunnan toimittama kustannusarvio sekä leiriohjelma. Kummatkin OK.
Keskusteltiin yhdistyksen 10-vuotisjuhlista, jotka ovat vuonna 2012. Todettiin, että olisi hienoa, jos juhlavuonna olisi yhdistyksen historiikki saatavilla.
Käytiin läpi ehdotus uusiksi yhdistyksen säännöiksi. Muutama kohta kaipasi muutosta / lisäystä.
Keskusteltiin vuoden 2010 erikoisnäyttelystä. Tiedustellaan SSKY:ltä mikä on aikataulu 2010 erikoisnäyttelyn tuomarin nimeämiselle.
HALLITUKSEN KOKOUS 7.2.2009
Sihteeriksi valitiin Sarita Keppola, varapuheenjohtajaksi valittiin Katja Ylinen ja jäsensihteeriksi valittiin Teija Salomaa.
Uutta rahastonhoitajaa ei pystytty vielä nimeämään. Päätettiin tilinseurannan parantamiseksi muuttaa rahastonhoitajan toimenkuvaa. Jatkossa kaikki laskut maksaa yhdistyksen sihteeri ja rahastonhoitaja seuraa tilin rahaliikennettä ja tekee tilin kirjanpidon.
HALLITUKSEN KOKOUS 4/2008
Tarvikemyyntiin liittyvät asiat
Reija Kuronen on aloittanut yhdistyksen uutena tarvikemyyjänä. Jatkossa vuosikirjan tekoon tarvitaan oma toimikunta.
Vuosikokous 2009 ja pikkujoulut
Auli Kiminki tulee luennoimaan tilaisuuteen.
Muut asiat
Anniina Kuronen on jättänyt eropyyntönsä hallituksesta 9.10.2008.
Yhdistyksen agilitypäivä järjestetään 19.4.2008 Turussa.
Therese Löf Ruotsista on lahjoittanut yhdistykselle käsin virkatun päiväpeiton, joka päätettiin lahjoittaa Ulla Tommilalle kiitokseksi suuresta työstä vuosikirjan kokoamisessa.
HALLITUKSEN KOKOUS 3/2008
Tarvikemyynti
Tilataan yhdistyksen treeniliivit ryhmätilauksena.
Lehteen liittyvät asiat
Hallitus päätti, että siirrytään neljän lehden ilmestymisaikatauluun vuoden 2009 alusta. Lehden painamisesta huolehtii jatkossa Painomiehet OY.
Tulevat tapahtumat
SSKY:n erikoisnäyttelyn 1.11.2008 jälkeen viedään ulkomaiset vieraat illalliselle, johon ovat tervetulleita kaikki halukkaat. Terveys- ja jalostuspäivä pidetään 8.11.2008 Lohjalla. Luennoitsijoina Jan Räihä (ortopedia) ja Katariina Mäki (heelerin monimuotoisuus).
Vuosikokous 2009 ja pikkujoulu
Vuosikokous ja hämäläiset pikkujoulut pidetään Päivölän kansanopistolla 7.2.2009.
Kesäleiri 2009
Marketta Lähdekorpi kokoaa leiritoimikunnan, toimii sen vastuuhenkilönä ja organisoi kesän -2009 heelerleirin koirakeskus Hiidenhelmessä.
Muuta
Palkitaan jatkossa kaksoisvaliot kuluvan vuoden ilmaisjäsenyydellä SLHY:ssä sekä kuohuviinipullolla.
HALLITUKSEN KOKOUS 2/08
Toimikunnat
Keski-Suomen alueyhteyshenkilöksi valittiin Anna-Leena Paananen.
Tulevia tapahtumia vuonna 2008
Hallitus muistuttaa perinteisestä heeler-leiristä, joka järjestetään 26. - 27. heinäkuuta kauniilla Tuorlan maaseutuoppilaitoksella. Kaikki mukaan viettämään mukavaa viikonloppua!
SSKY:n erikoisnäyttely järjestetään 1.11. Vantaan Myyrmäki-hallissa. Tuomarina näyttelyssä toimii Enid Lord.
Sunnuntaina 2.11. pidetään Tuusulassa Heelerpäivä, joka on ilmainen kaikille heelereiden ystäville. Puhujana tilaisuudessa toimii edellisenä päivänä erikoisnäyttelyssä tuomaroinut Enid Lord. Tule kuuntelemaan mitä sanottavaa rodun kotimaan tuomarilla on sanottava! Asiasta lisää tietoa myöhemmin.
HALLITUKSEN KOKOUS 1/08
Hallituksen kokoonpano
Vuosikokouksessa puheenjohtajaksi valittiin Anna Niiranen. Hallituksen perustamiskokouksessa valittiin varapuheenjohtajaksi Eeva Teräväinen, rahastonhoitajaksi Marjo Äijälä ja sihteeriksi Anniina Kuronen. Varsinaisena jäsenenä Katja Ylinen, varajäseninä Leena Lehti ja Stina Nässling.
Toimikunnat
Tapahtumavastaavaksi valittiin Katja Ylinen. Samalla koe- ja koulutustoimikunta päätettiin lakkauttaa.
Jäsenasiat
Hallituksen ulkopuolisena jäsensihteerinä toimii Tuija Hatakka.
Päätettiin, että kasvattajan ilmoittaman pennunostajajäsenen jäsenmaksu kattaa sen kalenterivuoden, milloin ne ilmoitetaan, ellei kasvattaja toisin mainitse pennunostajien yhteystietoja ilmoittaessaan.
Heeler-lehden uusi päätoimittaja ja taittaja on valittu
Heeler Harrastajat –jäsenlehden uusi päätoimittaja on Mira Andrejeff. Uutena taittaja toimii Anna-Riitta Viro.
Tulevia tapahtumia vuonna 2008
Perinteinen heeler-leiri järjestetään 26. - 27. heinäkuuta Tuorlan maaseutuoppilaitoksella.
Yhdistys järjestää jäsenilleen mejä-kurssin (metsästyskoirien jäljestämiskoe) syksyllä 2008. Kurssin vetäjänä toimii Kaisa Hilska.
Luonnetesti järjestetään 11. – 12. lokakuuta Pöytyällä.
Tapahtumien lisätiedot ja ilmottautumisohjeet selviävät huhtikuun jäsenlehdestä ja yhdistyksen internetsivuilta.
Seuraava jalostuspäivä järjestetään syksyllä Tuusulassa.
Tarvikemyynti
Tarvikemyynnin uusi vastuuhenkilö on Hanna Palonen.
HALLITUKSEN KOKOUS 11/07
Heeler Harrastajat –lehden ja vuosikirjan uusi taittaja on valittu.
Yhdistyksen jäsenlehden taitosta vastaa ensi vuoden alusta alkaen Tero Suorsa. Hän taittaa myös vuosikirjan 2006.
Päätoimittaja ja lehtitoimikunta
Suomen Lancashire Heeler -yhdistys ry. etsii vuoden 2008 alusta päätoimittajaa Heeler Harrastajat -jäsenlehdelle. Päätoimittajan vastuualueeseen kuuluu lehden toimittaminen, taittaminen ja painokuntoon saattaminen. Lehti ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Hallitus on päättänyt perustaa lehtitoimikunnan, joka vastaa lehden sisällöstä. Lisätietoja ja yhteydenotot: club[ät]lancashireheeler.fi
Leiritoimikunta 2008
Perinteinen heeler-leiri järjestetään taas kesällä 2008. Yhdistys etsii nyt aktiivisia jäseniä mukaan leiritoimikuntaan. Ilmoittaudu mukaan puuhakkaaseen joukkoon 31.12.2007 mennessä osoitteeseen club[ät]lancashireheeler.fi.
Luonnetesti ja luonnetestitoimikunta 2008
Yhdistys järjestää luonnetestin vuoden 2008 aikana. Katriina Neva jatkaa luonnetestitoimikunnan vetäjänä. Tarkempi ajankohta ilmoitetaan myöhemmin. Toimikuntaan on ilmoittautunut jo innokkaita talkoolaisia, mutta lisää tarvitaan. Jos olet kiinnostunut asiasta ja haluat päästä aitiopaikalle testiä seuraamaan, ilmoittaudu 31.12.2007 mennessä osoitteeseen club[ät]lancashireheeler.fi.
Vuosikokous 2008
Yhdistyksen jäsenkokous pidetään Päivölän Kansanopistolla lauantaina 9. helmikuuta 2008. Virallinen kutsu julkaistaan joulukuun jäsenlehdessä.
Hallituspaikat
Hallituksen jäsenpaikoista vapautuu seuraavalle kaudelle 4 varsinaisen jäsenen paikkaa. Uusi hallitus valitaan yhdistyksen jäsenkokouksessa helmikuussa 2008.
Pikkujoulut!
Yhdistyksen pikkujoulut vietetään Päivölän Kansanopistolla 9.2.2008 vuosikokouksen jälkeen. Tervetuloa!
HALLITUKSEN KOKOUS 3/07
Vuosikirja 2006
Vuosikirja 2006 pyritään saamaan myyntiin Hyvinkään erikoisnäyttelyyn syyskuussa 2007. Mikäli jäsenistö haluaa lähettää mainoskuvia julkaisuun, niiden hinta on 5 € / kuva.
Yhdistyksen jäsenten harrastustoiminnan taloudellinen tukeminen Päätettiin, että mikäli Suomen Lancashire Heeler ry tukee taloudellisesti jäsentensä harrastustoimintaa, tulee kaikilla yhdistyksen jäsenillä olla yhtäläinen mahdollisuus tukeen. Asia esitetään seuraavalle vuosikokoukselle.
Jäsenasiat
Maksamattomista vuoden 2007 jäsenmaksuista lähetetään jäsenistölle maksumuistutus. Kasvattajan maksama pennunostajajäsenyys on voimassa vain ensimmäisen vuoden ajan. Tämän jälkeen jäsenyys jatkuu vain normaalisti jäsenmaksun maksamalla.
HALLITUKSEN KOKOUS 2/07
Toimikuntien kokoonpanot
Jalostustoimikunnan jäsenenä aloittaa Ulla Tommila.
Kesäleiri 16.-17.6.2007
Kesäleirin ja leirinäyttelyn ilmoittautumisaika on 28.5.2007 asti. Jälki-ilmoittautumisia ei vastaanoteta. Leirillä tapahtuvaan geeninäytteenottoon otetaan ensisijaisesti pitkämatkalaisten koirat, yhteensä noin 10 koiraa.
Harrastajat -jäsenlehti
Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry:n hallitus on kokouksessaan 12.4.2007 myöntänyt Heeler Harrastajat -lehdelle 3. palkinnon vuoden 2006 Rotujärjestölehtikilpailussa. Lehden päätoimittaja Petri Käki menee vastaanottamaan palkinnon Kennelliiton valtuuston kevätkokoukseen 17.5.2007.
Luonnetesti 25.-26.8.2007
Luonnetesti on tällä hetkellä täynnä.
Tuomarikoulutus 1.10.2007
Tuomarikoulutustilaisuus pyritään järjestämään maanantaina 1.10.2007.
Tarvikemyynti
Päätettiin hankkia tarvikemyyntiin yhdistyksen logolla ja Happy with Heeler -tekstillä painettu t-paita ja logolla varustettu fleece-takki, jotka ovat nähtävillä ja tilattavissa kesäleirillä.
Koirageenitutkimus
Lancashire heelerit ovat päässeet mukaan Hannes Lohen koirageenitutkimukseen. Heelerit ovat mukana kaihitutkimuksessa.
Jalostusneuvojakurssilaiset
Jalostustoimikunnan jäsenet ovat suorittaneet huhtikuussa Kennelliiton jalostusneuvojan peruskurssin.
Muita asioita
SLHY ry on liittynyt Heti ry:n – Kokonaisvaltaisen koiranjalostuksen tuki ry:n – jäseneksi. http://www.koiranjalostus.fi. Hallituksen seuraava kokous pidetään 16.6.2007.
HALLITUKSEN KOKOUS 1/07
Yhdistyksen toimihenkilöt 2007
Seuraavat henkilöt valittiin yhdistyksen toimihenkilöiksi vuodelle 2007:
varapuheenjohtaja: Annamaaria Lujanen
sihteeri: Tuija Hatakka
Muissa tehtävissä jatkavat:
rahastonhoitaja ja jäsensihteeri: Marjo Äijälä
tarvikemyynti: Ulla Tommila
Toimikuntien kokoonpanot
Jalostustoimikunnan jäseninä jatkavat Anna Leinonen ja Miia Ridderstad. Asiantuntijajäseninä toimivat Kaisa Hilska, Katariina Mäki ja Eeva Teräväinen. Koe- ja koulutustoimikunnan vetäjäksi nimettiin Henna Heinisuo. Muut toimikunnan jäsenet ovat Kirsi Miettunen, Ulla Wälimaa, Anu Rantala, Tiina Hietala, Kirsi Kotisaari ja Miia Ridderstad.
Kesäleiri 16.-17.6.2007
Kesäleiri järjestetään Päivölän kansanopistolla Tarttilassa 16.-17.6.2007. Kesäleiri-ilmoitus, josta selviävät kaikki leiriä koskevat tiedot, mm. ohjelma, hinnasto ja ilmoittautumisohjeet, julkaistaan huhtikuun jäsenlehdessä. Kesäleirillä on mahdollisuus tarkistuttaa koirien hampaiden purenta, kiillelaatu ja mahdolliset hammaspuutokset.
Luonnetesti 25.-26.8.2007
Luonnetesti järjestetään 25.-26.8.2007 Pöytyällä.
Kasvattajapäivä
Kasvattajapäivä järjestetään seuraavan kerran syksyllä 2007. Vuosikirja 2006
Yhdistys julkaisee vuosikirja vuodelta 2006 kuten aiempinakin vuosina.
Muita asioita
Päätettiin ostaa yhdistykselle kaksi näyttelypöytää. Päätettiin, että SLHY ry liittyy Heti ry:n – Kokonaisvaltaisen koiranjalostuksen tuki ry:n – jäseneksi. http://www.koiranjalostus.fi
Hallitus tiedottaa
Vuosikokouksien pöytäkirjat
Ylimääräinen kokous 11.04.2010
Yhdistyksen kokous 13.02.2010
Vuosikokous 2009
Vuosikokous 2008
Vuosikokous 2007

Valokuvaaja: Sarita Keppola

Valokuvaaja: Silja Willman

Valokuvaaja: Merja Purola